Uutislistaukseen

50 vuotta sitten rippikoulun käyneet tapaavat sunnuntaina 26.6.2022

16.5.2022 14.46

50 vuotta sitten rippikoulun käyneet tapaavat sunnuntaina 26.6.2022

Reilun kuukauden päästä saadaan viidenkymmenen vuoden jälkeen yhdessä jumalanpalvelukseen ja rippikoulumuisteluun. Mitä kuuluu vuoden 1972 rippikoulukäyneille? Kuinka moni kävi rippikoulun Yhteiskoulusta, kansalaiskoulusta. Kuinka moni kävi leiririppikoulun? Viimeiseen vastaan: 49! Nuortenniemi oli siten täyteen buukattu, mutta kaikki mahtuivat, sillä päärakennuksen yläkerran vintti eli makuutila oli avoin. Lisäksi Koivumajaan mahtui siihen aikaan enemmän kuin nykyisin. Opettajina olivat khra ja rehtori Paavo Sillanpää, virallinen apulainen oli pastori Saarinen sekä dir. cant. Reino Rannikko.

Rippikoulun laajuus oli tuolloin 60 tuntia, josta kristinoppia 26, Raamattua 13, seurakuntaoppia 8, virsilaulua 5 ja ryhmäkeskustelua 8 tuntia. Kovin samanlaiselta näyttää rippikoulupäivä vuoden 1962 ja 1972 välillä. Ei tietoakaan rippikoulustrategiasta ja uusista puitesuunnitelmista. Tuntuu kuin rippikoulun painopiste olisi perustunut yksistään kristinopin ulkoaoppimiseen. Toisaalta mikäli rippikoulu olisi ollut jo silloin samanlaista kuin tänä päivänä, ei oppimistavoitteisiin olisi päästy ja sama toisinpäin. Jos opetus nykyisin perustuisi vain ulkoaoppimiseen, ei oppimistavoitteisiin päästäisi eikä rippikoulu nauttisi yhä sitä suosiota, joka sillä on muuhun seurakuntatyöhön verrattuna. Lähes kaikki merikarvialaiset käyvät yhä rippikoulunsa. Tiedän kyllä, ketkä eivät käy, mutta en kerro. Rippikoulu on vapaaehtoinen. Kirkko ei ole enää kaapin päällä, eikä tarvitsekaan olla. Ellei Jumala opeta, sen tekee maailma.

Tapaaminen on sunnuntaina 26.6.2022, joka alkaa klo 10 messulla. Tämän jälkeen on kirkon ja seurakunnan esittely. Merry Monk -rantaravintolassa lounastamme puoliltapäivin. Ilmoittauduthan ajoissa kirkkoherranvirastoon (02) 551 2300 viimeistään perjantaina 10.6.2022