Merellinen kirkko saaristokirkkojen tapaan

Merikarvian kirkko vietti 120-vuotisjuhlaa joulukuussa 2019. 

Tämä kirjoitus on aiemmin julkaistu Merikarvian matkailukatalogissa 2019

KIRKKO EROTTUU HYVIN YMPÄRÖIVÄSTÄ MAISEMASTA. Se seisoo korkeahkolla kalliolla. Paikka on valittu harkitusti, sillä aiemmatkin kirkot ovat sijainneet samalla paikalla. Papinniemeä, joksi sitä kutsutiin aiemmin, mutta joka nimenä on unohtunut vuosisatojen saatossa, on ympäröinyt meri 1200-luvulta aina 1700-luvun alkupuolelle asti.

Meri on elänyt kirkkoniemen kanssa yhteiselämää yli 800 vuoden ajan. Kristillisyys Suomessa sijoittui Brittein saarten tavoin rannikoille ja uskonpuhdistuksen murroksen jälkipuolella 1590-luvulla Merikarvia seurasi Pohjanmaan esimerkkiä ja pitäytyi katolisena, vaikka emäseurakunnan (Ulvila) tiedetään olleen uskonpuhdistuksen takana. Merikarvia lukeutui Pyhän Birgitan kappelien rannikkoalueeseen ja jo ainakin 1400-luvulta lähtien omistanut pyhän Birgitan puuveistoksen Neitsyt Mariaa ja Jeesus-lasta kuvaavan puuveistoksen lisäksi. Pääasiassa kalastajista muodostunut seurakunta oli katolinen.

Puolan kuningas Sigismundin ja Kaarle-herttuan välisen valtataistelun aikana sotilasdiktaattori Klaus Fleming pysyi Sigismundin tukijana ja katolisena. Tällöin hänen käskyvallassaan ollut Suomi irtautui hetkeksi Ruotsin keskushallinnon alaisuudesta. Uskonpuhdistuksen asema Pohjois-Satakunnan rannikkopitäjissä vahvistui kokonaisuudessaan vasta 1600-luvulle tultaessa. Meri oli ylläpitänyt Pyhän Birgitan kappeliluodon suhteellisen vauraana, mikä johtui etupäässä merenkulijoista, matkustajista ja paikkakuntalaisista, jotka avustivat seurakuntaa lahjoituksillaan.

Myöhemmin meri jälleen yhdisti, tällä kertaa se toi uskonpuhdistuksen emämaasta Ruotsista. Upsala kokouksen 1593 päätöksillä lyötiin lukkoon uskonpuhdistuksen opin mukainen linja Ruotsin-Suomen kirkoissa. Samalla kiinnitettiin huomiota seurakunnissa vallinneisiin oloihin ja kansanopetukseen. Meri ympäröi Papinniemeä ja jumalanpalveluksiin kuljettiin veneillä.

Merikarvian seurakunta itsenäistyi 382 vuotta sitten. Vuonna 1639 Per Abrahamsson Brahe nuorempi (k. 12.9.1680) erotti Merikarvian omaksi kirkkoherrakunnaksi Ulvilasta, joka oli toiminut Merikarvian emäseurakuntana 1400-luvultä lähtien. Ensimmäinen luterilaisuuden ajalla rakennettu kirkko valmistui 1667. Kirkon paikka on pysynyt samana näihin päiviin saakka. Tuolloin noin 300 seurakuntalaisesta lähes kaikki olivat kalastajia, ja uutta kirkkoa ryhdyttiinkin kutsumaan kalastajain kirkoksi.

Yli 230 vuotta kokoonnuttiin varsin vaatimattomissa kirkoissa. 1667 Kalastajain kirkko oli suorakaiteenmuotoinen saaristolaiskirkko, jossa kirkontorni sijaitsi länsipuolella; 1776 valmistunut uusi kirkko (nimetty Sofia Magdalenan, silloisen Ruotsin kuningattaren mukaan) muutettiin 1800-luvulla ristikirkoksi, mutta jäi tiloiltaan yhä liian pieneksi. Jälkimmäiseen kirkkoon tultiin jo maanteitä pitkin.

Veneet vaihtuivat hevosiin ja kärryihin

MERIKARVIAN HUOMATTAVIMPANA RAKENNUKSENA edelleen on nykyinen kirkko, jonka rakentamista kiirehti 1890-luvulla seurakunnan kasvava väestö. Materiaaliksi valittiin puu kustannuskysymyksistä johtuen ja seinähirret valmistettiin elementteinä, jotka nostettiin pystyasentoon. Merikarvian nykyisen kirkon on suunnitellut arkkitehti Johan Nordstrand ja rakennusmestarina toimi turkulainen Robert Wettervik. Kirkon rakentamiseen tarvittavat puut saatiin pääasiassa seurakunnan omista metsistä, mutta myös talolliset lahjoittivat paljon puutavaraa. Rakennustöitä tehtiin sekä palkkatyönä, että talkoovoimin. Kirkon valmistumiseen meni aikaa puolisentoista vuotta.

Vuonna 1899 valmistuneessa puukirkossa on penkkejä 979 metrin verran, jolloin istumapaikkoja riittää noin 2400 hengelle. Kunnan väkiluku on vähentynyt reilun sadan vuoden aikana yli puolella (seurakuntalaisten määrä 2019 noin 2536) ja siksi kirkossa on viimeksi ollut 1100 osallistujaa vuonna 2004.

Kirkkoon tultiin hevosilla ja kärryillä. Aiemmin Papinniemen peruskalliossa on ollut lenkkejä Veneiden kiinnittämistä varten, nykyisin löytyvät lenkit ovat jo hevosia varten. Rantatienä tunnettu kirkkotie on toiminut ainakin 1800-luvun alkuun saakka liikenteen valtaväylänä. Myöhemmin maantietä on paikoitellen oiottu ja siirretty lähemmäs merta. Aikalaistiestöä edustaa myös Holmankosken sillalta Alaknuussin ja Itäkylän välistä rinnettä ylös nouseva Ylisensahantie, joka yhtyy Kaasmannintiehen. Pappilan Koulumestarintien yhteys tähän tiehen on tehty vasta myöhemmin.

Tom Broberg
Khra