Historia
Historia

Historia

Itsenäiseksi seurakunnaksi

Merikarvian seurakunta kuului Ulvilan emäseurakuntaan 1600-luvun alkuun asti. Vuonna 1639 Pietari Brahe erotti Merikarvian omaksi kirkkoherrakunnaksi. Merikarvialaiset olivat jo katolisella ajalla rakentaneet oman Pyhän Birgitan kappelin. Tältä ajalta nykyihmisille on jäänyt muistoksi kaksi 1300-1400 - luvulta peräisin olevaa pyhimysveistosta, Pyhä Birgitta ja Neitsyt Maria Jeesus-lapsi sylissään. Nämä pyhimysveistokset ovat nähtävissä Merikarvian kirkossa. Ensimmäinen varsinainen luterilainen kirkko valmistui itsenäiselle seurakunnalle vuonna 1667. Kirkko sijaitsi Papinniemellä, jolla ovat sijainneet kaikki myöhäisemmätkin kirkot. 1600-luvulla Papinniemi oli vielä meren ympäröimänä ja kirkkoväki pääsi tulemaan sanan kuuloon veneillä. Tuon ajan kolmestasadasta seurakuntalaisesta lähes kaikki olivat kalastajia. Pientä paanukattoista punaista puukirkkoa kutsuttiinkin Kalastajain kirkoksi

1700-luku ja Anna Rogel

Erilaiset hurmosliikkeet olivat 1700-luvun kristillisessä elämässä tavallisia. Lounais-Suomessa Turun läänissä puhkesi 1700-luvulla kansanherätys. Herätyksen levittyä pohjoiseen myös Merikarvialla esiintyi hurmoksellista unissasaarnaamista. Nuori Merikarvian Alakylässä syntynyt talontytär, Anna Rogel (1751-1784) saarnasi sanaa häntä kuulemaan tulleille ihmisille. 19-vuotias Anna vilustui ja menetti puhekykynsä mutta alkoikin yllättäen saarnata ja laulaa omatekoisia virsiään. Annan maine levisi laajalle Satakuntaan ja Pohjanmaalle. Merikarvia oli 1700-luvulla vielä täysin kaksikielinen ja Anna Rogel hallitsi molemmat kielet. Rogelin nostattama herätysliike sulautui vähitellen muihin herätysliikkeisiin ja Rogelia pidetään yhtenä rukoilevaisuuden äideistä. Rogel on haudattu Merikarvian kirkon sakastin alle ja hänen muistomerkkinsä on pystytetty Merikarvian Alakylään hänen kotitalonsa paikalle.

Uudet kirkot

Merikarvian ensimmäisen kirkon kunto alkoi huonontua ja kirkko kävi liian pieneksi silloisen Merikarvian (johon kuului tuolloin myös Siikainen) väestön tarpeisiin. Kuningas Kustaa III antoi Siikaislaisille luvan rakentaa oma kirkko, ja Siikaisten kirkko olikin valmis jo vuonna 1771. Siikainen itsenäistyi omaksi kirkkoherrakunnaksi kuitenkin vasta 1861. Merikarvian kalastajainkirkko kuitenkin purettiin ja rakennettiin uusi kirkko entisen paikalle. Vuonna 1776 valmistuneen kirkon rakentajana toimi Peter Vinberg ja se nimettiin Sofia Magdalenan kirkoksi silloisen Ruotsin kuningattaren mukaan. Kirkko oli jo alun perin liian pieni, ja sitä korjailtiin 1800-luvulla.

1800-luvun alussa maassamme syntyivät kaikki nykyiset suuret herätysliikkeet: herännäisyys, evankelisuus, lestadiolaisuus ja renqvistiläisyys (rukoilevaisuus). Merikarvialle ulottui 1800-luvulla rukoilevaisuutta sekä lestadiolaisuutta.

Merikarvian seurakunnan historian huomattavin tapahtuma on uuden, nykyisen kirkon rakentaminen. Merikarvian seurakunnan väestö lisääntyi ja vanha kirkko alkoi käydä liian pieneksi. Kirkko oli myöskin huonokuntoinen. Komitea, joka perustettiin valmistamaan hanketta, totesi vanhan kirkon korjaukset ja laajennukset monesta syystä vaikeiksi ja sopimattomiksi. Niinpä päätettiin rakentaa kokonaan uusi kirkko. Materiaaliksi valittiin puu kustannuskysymyksien takia ja seinähirret päätettiin asetella pystyyn. Merikarvian nykyisen kirkon on suunnitellut arkkitehti Johan Nordstrand ja rakennusmestarina toimi turkulainen Robert Wettervik. Kirkon rakentamiseen tarvittavat puut saatiin pääasiassa seurakunnan omista metsistä, mutta myös talolliset lahjoittivat paljon puutavaraa. Rakennustöitä tehtiin sekä palkkatyönä, että talkoovoimin. Kirkon valmistumiseen meni aikaa puolisentoista vuotta.
Puutavarakauppias Norrgård sanoi antavansa puuta niin paljon, ettei seurakuntalaisten tarvitse kärsiä ahtaudesta kirkossa. Vaikka edelliset kirkot oli purettu juuri ahtauden takia, uusi kirkko ei ole koskaan käynyt liian ahtaaksi merikarvialaiselle kirkkokansalle. Vuonna 1899 valmistuneessa puukirkossa on penkkejä 979 metrin verran, jolloin istumapaikkoja riittää noin 2400 hengelle. Kunnan väkiluku on vähentynyt reilun sadan vuoden aikana yli puolella (asukasluku nyt noin 3800) ja siksi kirkko on nykyään täynnä ani harvoin

Kirkkoa lämmitettiin ensin puilla rimauunien avulla. Vuonna 1939 kirkon sisämaalauksen yhteydessä kirkkoon laitettiin myös keskuslämmitys. Lämpökattila kesti lähes 30 vuotta pienin korjauksin. Vuonna 1966 asennettiin öljylämmityslaitteet. Viimeksi kirkko on maalattu sisältä 80-luvun alkupuolella ja maalipinta on yleisesti ottaen todella hyvin säilynyt. Ulkomaalaus tehtiin vuonna 1999 kirkon täyttäessä sata vuotta.


Merikarvian kirkon urut

Merikarvian kirkon urut valmistuivat vuonna 1900. Kauppiaanleski Maria Gustafsson lahjoitti 12.000 markkaa urkujen rakentamiseen. Urut ovat 25-äänikertaiset, Bror Axel Thul'en rakentamat urut. Thul'en urkutehtaasta tuli myöhemmin Kangasalan urkutehdas. Aluksi urut toimivat palkeilla, joita jonkun täytyi soiton ajan jaloillaan polkea. 1930-luvulla urut sähköistettiin. Merikarvian kirkon sähköpneumaattiset urut ovat hyväkuntoiset Satakunnan (kenties koko Suomen) vanhimmat jatkuvassa käytössä olevat Thul'en urut. Sibelius-akatemian kirkkomusiikin osasto ylläpitää nettitutkimuskokoelmaa ( http://www2.siba.fi/shu ) johon myös Merikarvian kirkon urut on lisätty.

Hautausmaat ja muistokivet

Perimätiedon mukaan kirkkosaareen (nykyiselle ns. Papinniemelle) on haudattu vainajia jo ennen kuin siinä on ollut mitään kirkkorakennusta eli todennäköisesti lähes vakinaisen asutuksen alusta saakka. Nykyään Merikarvian seurakunnalla on kaksi hautausmaata. Kirkon ympärillä sijaitsevalla vanhalla hautausmaalla on hautoja, jotka ovat peräisin 1700-1800 luvuilta. Vanhalla hautausmaalla on myös vanhoja historiallisia sukuhautoja, kuten Norrgårdin ja Ahlströmin sukuhaudat. Noin kilometrin päässä pohjoiseen mentäessä, siunauskappelin ympärillä oleva suurempi ja uudempi hautausmaa on otettu käyttöön vasta 1900-luvulla. Merikarvian merellisestä sijainnista johtuen meri on ottanut osan väestöstä. Kaikkia hukkuneita ei ole löydetty ja tällöin heidät on siunattu mereen jääneinä.

Vanhalla hautausmaalla on myös sankarihautausmaa, johon on haudattu yhteensä 216 Talvi- ja Jatkosodan sankarivainajaa. Sankarihauta-alueen vieressä seisoo kankaanpääläisen Kauko Räikkeen vuonna 1956 veistämä pronssipatsas, " Sureva äiti ja tyttö".

Merikarvian hautausmaalla on myös suojeluskunnan pystyttämä graniittinen sankaripatsas vuodelta 1918, punaisten hautamuistomerkki vuodelta 1946, unohdettujen vainajien muistokivi vuodelta 1940 sekä muille hautausmaille siunattujen muistoksi tarkoitettu hautakivi, jonka Peipohjan kiviveistämö on seurakunnalle lahjoittanut. Kirkon vieressä sijaitsevan seurakuntatalon pihassa on lisäksi veteraanien muistokivi, joka on pystytetty vuonna 1992. Kiven teksti, "Isänmaa pelastettiin 1939-1945" kertoo meille sotaveteraanien kallisarvoisesta työstä isänmaamme hyväksi.

Merikarvian seurakunnan rakennuksia

Uudella hautausmaalla sijaitseva siunauskappeli valmistui vuonna 1931. Vuonna 1959 valmistui sähkösuunnitelma sähkölämmitystä varten ja seuraavana vuonna kappeliin hankittiin kynttiläkruunut ja harmoni. Kylmiö rakennettiin siunauskappeliin vuonna 1973. Isohko muutos- ja kunnostustyö kappelille tehtiin vuonna 1988. Siunauskappelilla pidetään vuosittain runsaasti siunaustilaisuuksia, sekä muita seurakunnan tilaisuuksia.

Perimätiedon mukaan ennen kellotapulia kirkonkello riippui kahden koivun välissä. Ensimmäisen tapulin rakennusajankohdasta ei ole tietoa. Vuonna 1817 kuitenkin rakennettiin uusi, nykyinen kellotapuli. Tornissa on tällä hetkellä yksi 1700-luvulta peräisin oleva pronssikello sekä kaksi 1950-luvulla hankittua rautakelloa. Tapulissa on vielä ns. ryssänikkuna, josta venäläiset sotilaat valvoivat meriliikennettä

Nuorisotoiminnan alkuvuosina perustettiin ns. Merikarvian Seurakunnan nuoret r.y. Nuorille ei ollut mitään kokoontumistilaa paikkakunnalla ja entiseen halkojen lastauspaikkaan, meren rantaan valmistui leirikeskus Nuortenniemi vuonna 1957. Leirikeskusta on vuosien mittaan kohennettu ja uudistettu useaan otteeseen. Viimeksi päärakennusta remontoitiin vuonna 1996.

Jo seurakunnan itsenäistymisvuonna 1639 nykyisen pappilan paikalla arvellaan olleen silloisen kappalaisen talo. Isovihan aikana venäläiset kuitenkin tärvelivät pappilan pahoin ja sitä jouduttiin korjaamaan moneen kertaan. Nykyisen pappilan päärakennus on rakennettu vuonna 1820.

1930-luvun loppupuolella päätettiin hankkia alustavat piirustukset seurakuntahuoneen rakentamista varten. Sota-aika kuitenkin keskeytti asian kehittelyn. Sodan jälkeen laitettiin seurakuntatupa siirtolaisille asuttavaan kuntoon. Seurakuntakäyttöön rakennus palautui vuonna 1949. Tultaessa 1970-luvulle alettiin suunnitella uutta seurakuntataloa. Uusi, Pekka Terävän suunnittelema seurakuntatalo vihittiin käyttöön huhtikuussa 1974. Seurakuntakotia laajennettiin ja remontoitiin viimeksi 1990-luvun alkupuolella. Tämän viimeisimmän peruskorjauksen ja laajennuksen suunnitteli arkkitehti Aulis Jääskeläinen. Nykyisestä seurakuntakodista löytyy monitoimisali, tilat papeille, nuoriso- ja lapsityölle, kirkkoherranvirasto, taloustoimisto, arkisto sekä laajennettu talonmiehen asunto.

Kaksikielisyys ja muuttovirtaus Amerikkaan

Merikarvia on ollut vuoteen 1966 saakka virallisesti kaksikielinen pitäjä, vaikka kriteerit eivät enää moneen vuosikymmeneen täyttyneetkään. Ruotsinkieli keskittyi aluksi rannikolle ja kirkon läheisyyteen. Se oli myös hallinnon kielenä pitkään vielä 1800-luvulla. Pöytäkirjakieli muuttui suomenkieliseksi 1860 alkaen, mutta rippikirjat sekä historiakirjat suomalaistuivat vasta 1880-luvulla. Merikarvian ruotsinkielinen nimi Sastmola haluttiin säilyttää myös virallisesti, vaikka kunta muutettiinkin yksikieliseksi 1960-luvulla.

Merikarvialta on Pohjanmaan tapaan lähdetty Amerikkaan melko runsaslukuisesti. Lähtijöitä on merkitty kirkonkirjaan vuodesta 1890 alkaen. Lähtijöitä oli aluksi harvakseltaan, kunnes 1900-luvun alkupuolella alkoi varsinainen muuttoruuhka. Amerikkaan muuttaneista 1234 henkilöstä kuolleiksi on merkitty 330 henkilöä ja kuolleiksi julistettu n. 590 henkilöä. Palanneita on kirkonkirjan mukaan vain 13 ja Suomessa kuolleita 5, joten jatkomerkinnät lienevät näiltä osin puutteellisia.

Merikarvian kunnan asukasluku on pienentynyt roimasti viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana ja valtavan kirkon ylläpitäminen on koetellut pienen seurakunnan taloutta. Siitä huolimatta kirkko on hyvässä kunnossa ja edelleen yksi Suomen suurimmista ympärivuotisessa käytössä olevista puukirkoista. Kirkkoa lämmitetään talvisin vain tilaisuuksia varten. Vaikka kirkko tuntuukin liioitellun suurelta pienen kunnan tarpeisiin, noin 1000-1200 sanankuulijaa saapuu joka jouluaatto Merikarvian tunnelmalliseen joulukirkkoon.

Meri Fager

Päivitetty 9.6.2011 - Tulostettava versio -
 
 
 Kirkkoherranvirasto • Kauppatie 50, 29900 MERIKARVIA • (02) 5512 300, 5512 174 • merikarvian.seurakunta@evl.fi • HakoCMS